Ensimmäinen kohtaus.
Huone linnassa.
(Kuningas, kuningatar, Polonius, Ophelia,
Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS. Ja ettekö te minkään juonen kautta Syyt' urkkia voi tuohon sekasortoon, Mi hurjaks, vaaralliseks raivoks yltyin Elämän rauhan hältä raatelee?

ROSENCRANZ. Hän myöntää hämmennystä tuntevansa, Mut syyt' ei lainkaan tahdo sanoa.

GYLDENSTERN. Eik' ollut helppo häntä tutkistella;
Hän tekohullun viekkaudella pakoon Vaan luiskahti, kun taudin tosikantaa Me tiedustimme.

KUNINGAS.
Hyvin kohteliko Hän teitä?

ROSENCRANZ.
Täyden ylimyksen lailla..

GYLDENSTERN. Mut paljon pakoittaa hän koitti mieltään.

ROSENCRANZ. Hän säästäin kyseli, mut kysymyksiin Auliisti aivan vastas.

KUNINGATAR.
Koitittenko Esittää hälle jotain huvitusta?

ROSENCRANZ. Niin, jalo rouva, sattumalta tiellä
Näyttelijöitä tapasimme; hälle Sen kerroimme, ja jonkun ilon näytti Se hälle tuottavan. He hoviss' ovat, Ja, niinkuin luulen, käsky heili' on näyttää
Tän' iltana jo hälle.

POLONIUS.
Aivan oikein;
Ja näytäntöön mun kauttani hän kutsuu Molemmat teidän majesteettinne.

KUNINGAS. Halusta aivan; sangen hauskaa mulle, Ett' on hän sillä päällä. Hyvät herrat, Hänt' yhä vietelkää ja kiihoitelkaa Huveihin moisiin.

ROSENCRANZ.
Kyllä, majesteetti.

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

KUNINGAS. Sinäkin, rakas Gertrud, jätä meidät.
Me salaa laitoimme, ett' tänne Hamlet Nyt tulee ja, kuin sattumalta, täällä
Ophelian kohtaa, Minä ja Polonius,
Vakoojat lailliset, niin asetumme, Ett', itse näkymättä, kaikki näemme Ja päättää voimme heidän yhdynnästään Ja siitä, miten Hamlet käyttäytyy, Tuo lemmentuskako se häntä vaivaa Vai mikä.