Ensimmäinen kohtaus.
Lorenzon kammio.
(Lorenzo ja Paris tulevat.)
LORENZO. Vai torstaina? On aika liian lyhyt.
PARIS. Niin tahtoo isä Capulet, ja minä
En viivykkeillä tahdo kiirett' estää.
LORENZO. Sanoitte: neidin mieltä ette tunne;
Se väärä tie on, sit' en hyväksy.
PARIS. Hän Tybaltia suunnattomasi itkee;
Siks lemmest' olen puhunut vain hiukan, Kosk' itkuhuoneessa ei Venus naura.
Nyt, nähkääs, isä vaaralliseks katsoo, Ett' antaa noin hän murehelle valtaa, Ja naimist' älyllä siis jouduttaa, Näin ehkäistääkseen tuota kyyneltulvaa.
Hän yksinänsä liiaks sureksii, Mut seura ehkä surun haihduttaapi.
Syyn tähän kiireeseen nyt tiedätte.
LORENZO (syrjään).
Voi, etten tietäis, mikä este kohtaa!
Kah, kreivi, tuossa tulee neiti itse.
(Julia tulee.)
PARIS. Terveeksi, neiti, armas vaimoni!
JULIA. Se olen vasta, jahka vaimoks tulen.
PARIS. Ens torstaina se tapahtuu, sen täytyy.
JULIA. Se tapahtuu, min täytyy.
LORENZO. Varmaan!
PARIS. Tälle Isälle syntinnekö tunnustatte?
JULIA. Jos vastaisin, ne teille tunnustaisin.
PARIS. Hält' älkää salatko mua lempivänne.
JULIA. Tunnustan teille lempiväni häntä.
PARIS. Siis varmaan myöskin mua lempivänne.
JULIA. Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se Selkänne takana kuin silmäin eessä.
PARIS. Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs.
JULIA. Vähäinen siit' on itkun voitto ollut;
Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat.
PARIS. Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa.
JULIA. Ei totuus, herra, ole parjausta;
Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin.
PARIS. Mun on nuo silmät, joita parjasit.
Lorenzon kammio.
(Lorenzo ja Paris tulevat.)
LORENZO. Vai torstaina? On aika liian lyhyt.
PARIS. Niin tahtoo isä Capulet, ja minä
En viivykkeillä tahdo kiirett' estää.
LORENZO. Sanoitte: neidin mieltä ette tunne;
Se väärä tie on, sit' en hyväksy.
PARIS. Hän Tybaltia suunnattomasi itkee;
Siks lemmest' olen puhunut vain hiukan, Kosk' itkuhuoneessa ei Venus naura.
Nyt, nähkääs, isä vaaralliseks katsoo, Ett' antaa noin hän murehelle valtaa, Ja naimist' älyllä siis jouduttaa, Näin ehkäistääkseen tuota kyyneltulvaa.
Hän yksinänsä liiaks sureksii, Mut seura ehkä surun haihduttaapi.
Syyn tähän kiireeseen nyt tiedätte.
LORENZO (syrjään).
Voi, etten tietäis, mikä este kohtaa!
Kah, kreivi, tuossa tulee neiti itse.
(Julia tulee.)
PARIS. Terveeksi, neiti, armas vaimoni!
JULIA. Se olen vasta, jahka vaimoks tulen.
PARIS. Ens torstaina se tapahtuu, sen täytyy.
JULIA. Se tapahtuu, min täytyy.
LORENZO. Varmaan!
PARIS. Tälle Isälle syntinnekö tunnustatte?
JULIA. Jos vastaisin, ne teille tunnustaisin.
PARIS. Hält' älkää salatko mua lempivänne.
JULIA. Tunnustan teille lempiväni häntä.
PARIS. Siis varmaan myöskin mua lempivänne.
JULIA. Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se Selkänne takana kuin silmäin eessä.
PARIS. Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs.
JULIA. Vähäinen siit' on itkun voitto ollut;
Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat.
PARIS. Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa.
JULIA. Ei totuus, herra, ole parjausta;
Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin.
PARIS. Mun on nuo silmät, joita parjasit.
