Ensimmäinen kohtaus.

Mantua. Katu.
(Romeo tulee.)

ROMEO. Jos unen mairituksiin luottaa voin, Uneni tietää hauskaa. Keveästi Poveni valtias istuimellaan istuu, Ja pitkin päivää harvinainen into Iloisin miettein yli maan mun nostaa.
Näin unta, että puolisoni tuli Ja kuolleena mun tapas, kummaa unta, Jok' antaa kuolleen aatella! ja muiskas Mun huulilleni elon moisen, että
Heräsin kuollehista keisarina.
Kuink' armas omistus on itse lemmen, Kun jo sen varjokin tuo moisen riemun!
(Balthasar tulee.)
Veronast' uutisia! No, Balthasar?
Lorenzolt' etkö kirjeitä sä tuo?
Kuin jaksaa vaimoni? Kuink' isä voi?
Kuin jaksaa Julia? kysyn toistamiseen;
On kaikki hyvin, kun vain hän voi hyvin.

BALTHASAR. Hän hyvin voi, ja siis on hyvin kaikki.
Haudassa isäin luona ruumis nukkuu, Mut sielu elää seurass' enkelein.
Näin, kun hän sukuhautaan laskettiin, Ja tulin siitä heti tuomaan tiedon.
Anteeksi, ett' on uutiseni huonot, Mut työtähän vain käskettyä teen.

ROMEO. Haa! Niinkö on! Siis, tähdet, teitä uhmaan!
Miss' asun, tiedät. Paperia tänne Ja kynä tuo; ja hevosia hanki:
Tän' yönä matkaan!

BALTHASAR. Malttakaa, ma pyydän;
Katseenne kalvas, hurja on, se tietää
Jotakin pahaa.

ROMEO. Joutavaa! Sa petyt.
Tee mitä käskin vain, ja jätä minut.
Lorenzolt' eikö ole kirjettä?

BALTHASAR. Ei, herrani.

ROMEO. Vai ei. No, mene joutuin Ja hevosia hanki; tulen heti.
(Balthasar menee.)
Niin, Julia! Tänä yönä luonas lepään.
Vaan keinot? Mietitään! Oi, turma, pian Sa toivottoman ajatuksiin löydät!
Ma rohtoherran muistan; näillä seuduin Hän jossain asuu; äsken hänet näin, Räsyissä, kulmakarvat tuuheina, Hakevan yrttejä; ol' ontto katse, Mies kurjan puutteen syömä luihin asti;